maanantai 26. lokakuuta 2015

Suuria toiveita


Kosuconista en nyt jaksa alkaa kirjoittelemaan mitään ihmeempiä postauksia,koska sielä ei nyt ainakaan omalta osalta tapahtunut mitään kovinkaan ihmeellistä. 
Mutta niin asia mistä ajattelin jotain kirjoittaa on ensivuoden ns. haave/projekti/entiedämitäajattelin puvut. Koska ensivuoden coneihin on vielä pitkä aika ja tällä kertaa ajattelin että voisi oikeasti harkita pukujen aloittamista ajoissa eikä se menisi siihen viikko ennen conia tajuaa "ei stana en saa cossia valmiiksi". (mutta todellisuushan on kuitenkin se että niin tapahtuu eiku)

Tässä kun seuraavan vuoden pukuja on tullut mietittyä tuli huomattua että moni niistä on pari/ryhmä cosseihin ja eihän siinä mitään vikaa ole koska pääsee cossaamaan hahmoja mistä pitää ihanien ihmisten kanssa. 
Mutta koska haluan myös tehdä jotain pukuja sillä ajatuksella ettei ole pari/ryhmä cossi vaan ihan omia tyhmiä suunnitelmia. Ja koska aina olen suuria haaveileva on totta kai puvutkin mitä olen miettinyt sellaisia että niihin menee varmasti ikä ja terveys (ehkä enemmän se jälkimmäinen). Mutta koska rakkauteni noihin ihaniin miekkapoikiin on niin suuri ja vocaloid oih vocaloid. 

Toinen noista puvuista on tosiaan Touken ranbun ihana Jiroutachi. Ihastuin heti tähän hahmoon kun näin touken ranbun ja rakkauteni hahmoon kasvoi vielä enemmän,kun viimein sain hänet pelissä. 
Pukua olen hieman alkanut jo suunnittelemaan ja hahmottelemaan paperille,mutta onneksi omistan tuon art book:in touken ranbusta niin kaiken hahmottaminen on ehkä helpompaa tai sitten ei. 




Ja sitten se vocaloidi. Olen ennenkin kertonut tämän mutta koska rakkauteni suzunosuken vocaloid art:iin on niin suuri ja sitten hitoshizuku x yama julkaisi uuden albuminsa Mistletoen ja en toki rakastunut koko mistletoe sarjaan ja olihan se cd + novelli tilattava. Ja koska rakkauteni kagamine urpoihin on niin suuri ja rakastan tuota Rinin asua,niin onhan se pakko päästä toteuttamaan.